Meripäivät 60 vuotta – juhlat järjestetään Kotkansaaren keskusta-alueella

Kotkan Meripäiviä juhlitaan ke – la 27. – 30.7.2022 Kotkansaarella, keskustan alueella. Tapahtuma-alue painottuu Sibeliuksenpuiston ympärille, Lehmuskujalle ja Keskuskadulle, ulottuen aina Ruotsinsalmenkadulle ja siitä Sapokan suuntaan. Ravintolapaikat sijoittuvat Lehmuskujalle ja sen lähistölle, muista alueen yksityiskohdista tiedotetaan myöhemmin.

Olemme vuosien varrella saaneet paljon palautetta siitä, miten mahtavaa olisi, jos Meripäivät järjestettäisiin keskustassa kuten ennen vanhaan. Juhlavuoden kunniaksi päätimme näin tehdä, Kotkan kaupungin tapahtumapäällikkö Tiina Salonen kertoo.

Meripäivien juhlavuotta on valmisteltu jo tovi. 60 vuotta täyttävää tapahtumaa juhlitaan retro-teemalla ja juhlahumun on tarkoitus alkaa jo keväällä. Myös perinteisen meripäiväparaatin teemana on retro.

Meripäiviä järjestellään tällä hetkellä normaalisti ja toivomme kovasti, että kaikki suunnitellut juhlavuoden tapahtumat sekä Meripäivät voidaan järjestää. Meillä on tällä hetkellä suunnitteilla muun muassa meripäiväklubeja keväälle, sekä muraalijuhla ja meripäivänäyttelyn avajaiset touko-kesäkuun vaihteeseen, Salonen iloitsee.

Artikkelikuvassa Pesispubin terassi Kotkan meripäivillä vuonna 1989.
Kuva Kymenlaakson museo.

Pääyhteistyökumppanit 2023

Menossa mukana vuonna 2023