Ilmoittautuminen
Paraatin teema on vuonna 2023 ”Ekosyy juhlaan”.
”Meripäivien sydän sykkii hyvälle meiningille ja vastuullisuudelle. Kaunis horisontti ei ole läpihuutojuttu – sitä kohti seilataan oikeanlaisilla koordinaateilla. Meripäivien käytössä on ympäristön parhaaksi uudenlainen (eko)kompassi, jonka avulla bileet pysyvät siistinä jatkossakin ja meillä on entistä enemmän ekosyitä juhlaan. Paraatiin osallistuvien ryhmien toivotaan tuovan paraatissa esille omaa toimintaansa ekologisuuden ja vastuullisuuden näkökulmasta”
Paraati starttaa avajaispäivänä eli keskiviikkona 26.7. klo 18.00 Kymenlaaksonkadun loppupäästä, josta paraati lähtee kohti Itäkatua.
Paraatiin voit ilmoittautua nyt ja ilmoittautuminen päättyy 21.6. Ryhmiin ollaan yhteydessä heinäkuun alussa, jolloin ryhmille lähetetään infokirje ja ohjeet paraatiin osallistumiseen.
Ilmoittautua voit oheisella lomakkeella:
Paraati on myös kilpailu, johon kaikki ryhmät osallistuvat. Meripäivien yhteistyökumppani Kymen Seudun Osuuskauppa palkitsee voittajaryhmän 1000 euron palkinnolla. Voittajaryhmän nimi julkistetaan Meripäivien avajaistilaisuudessa Kotkan kauppatorilla heti paraatin jälkeen ja voittajaryhmään ollaan yhteydessä myös puhelimitse mahdollisimman pian.
Muutamia ohjeita suunnittelun avuksi:
Ryhmien paikat ja saapumisohjeet lähetetään infokirjeessä yhteyshenkilölle.
Kaikkien ajoneuvojen tulee olla paikalla VIIMEISTÄÄN klo 16.30 ja kaikki muut ryhmät ja ryhmäläiset klo 17.00.
Ryhmille on tehdään järjestäjän toimesta kyltit ja kylttejä paraatissa kantavat ryhmien omat edustajat.
Jokainen ryhmä vastaa itse roskistaan! Järjestäytymisalueelle ei saa jäädä roskia.
PARAATI ON KOKONAISUUDESSAAN SAVUTON – koskee myös yleisöä. Ethän siis polta myöskään järjestäytymisalueella!
Paraatiryhmät kulkevat kartan osoittamassa järjestyksessä. Paraatin on kuljettava koko ajan tasaista nopeutta. Ryhmät eivät voi pysähdellä, hidastaa tai kiihdytellä. Pieni liike edessä tarkoittaa haitariliikettä takana. Kiinnitättehän huomiota sujuviin koreografioihin!
Paraatin aikana yleisölle EI SAA jakaa mitään (esitteitä, näytteitä tms). Myös mainostaminen (banderollit, teippaukset jne.) ilman järjestäjän lupaa on kielletty. (Huom! yritysryhmät voivat mainostaa toimintaansa) Kaikkien ryhmien tulee liikkua ja esiintyä paraatiryhmien ja yleisön turvallisuutta ajatellen!
Tervetuloa mukaan!