Kotka-lavalla torstaina 28.7.

12.00 – 12.30 Teatteriryhmä Kimara

Teatteriryhmä Kimara ry:n toimintafilosofiaan kuuluu erityisesti suomalaisen runon esillä pitäminen. Kimara järjestää harrastajille monipuolista harjoitus- ja esitystoimintaa sekä koulutusta. Kimara pyrkii toteuttamaan yleisön toiveiden mukaisia runo- ja musiikkikokonaisuuksia erilaisiin tilaisuuksiin. Kimaran toiminnan keskuksena on Nelosteatteri Kotkassa. Sanoja Kotkasta ja merestä -esitykseen on koottu kotkalaisten runoilijoiden ja lauluntekijöiden tekstejä, joita Kimaran laulajat ja lausujat esittävät. Mukana on mm. Junnu Vainiota, Veikko Lavia ja Timo Pusaa. Kotkalavalla tekstejä tulkitsevat Hanne-Irmeli Tentke, Teija Lempinen, Kauko Sepponen, Iiro Lempinen, Matti Hämäläinen, Esko Junkkari, Viola Toikka ja Heini Salopelto.

12.45 – 13.00 Haminan teinisirkus

Haminan Teinisirkus tarjoaa lapsille, nuorille ja perheille mielekästä yhteistä tekemistä, jonka parissa kehitetään kehonhallintaa, koordinaatiokykyä, sosiaalisia taitoja sekä liikutaan yhdessä.
Turvallinen ja innostava ympäristö vie vapaa-ajanvieton uusiin ulottuvuuksiin. Haminan Teinisirkuksen toiminnan ytimessä oleva sirkustaide on monipuolinen yhdistelmä liikuntaa, ilmaisutaitoa, esiintymistä ja erilaisten välineiden hallintaa.

13.15 – 13.45 Kotkan tanssiyhdistys Move; Dancing Through Decades

Dancing through decades – esitys on koottu erilaisista tansseista joissa vaikuttavat eri vuosikymmenet. Luvassa on muun muassa 50-luvun pyörähteleviä helmoja nykyajan twistillä, 80-luvun rockia sekä 90-luvun hiphopin tunnelmia.

14.00 – 14.45 Duo Hanna ja Markus

Duo Hanna ja Markus on akustinen duo, joka soittaa kappaleita monipuolisesti menevän tanssittavasta musiikista herkkiin balladeihin country vivahteella.

15.00 – 15.30  Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinnon julkistaminen ja Vuoden Sanoitus -palkinnon jako

Vuoden sanoittaja ja sanoituspalkinto, Kristiina Lanki tai Kari Arffman esittävät sanoituspalkinnon voittajan kappaleen.

15.45 – 16.30 Juha Vainio -seuran yhteisalulut – Laula kanssamme!

Säestäjä: Mika Huusari, Laulattaja: Kari Arffman / Kristiina Lanki

16.45 – 17.00 Tanssikoulu Vikmanin Latino show

TKV Royal Team on tanssikoulun nuorison esiintyvä tanssiryhmä, he tuovat energiaa lavan täydeltä.
Duo pareissa on SM tason tanssijoita tanssimassa lattareita! Luvassa mukaansatempaavaa menoa samban ja chachan parissa.

17.30 – 18.15 TAUKO: Muraalijuhla Toivo Pekkasen koululla

18.15 – 19.00 Blind Point -yhtye

Blues ja Rock musaa iltalowestern mausteilla höystettynä. Blind Point soittaa omaa musiikkia ja mukana mausteena coverosastoa. Soittajat ovat pitkän linjan muusikoita joita yhdistää halu löytää uusia säveliä perinteitä kunnioittaen. Saundimaailma vie 60- ja 70- lukujen tunnelmiin.

19.30 – 21.30 Retroklubi

VakoSamettiTeuvot kaahaa Anglialla kohti kotka-lavaa. Luvassa Leevi & The Leaving yhtyeen musiikkia. Tervetuloa kuuntelemaan ja viihtymään. Laulaminen on myös sallittua, ellei jopa toivottavaa.

22.00 – 24.00 Bilebändi Hässäkkä

Bilebändi Hässäkkä on viiden nuoren muusikon tuore ja intohimoinen bilepumppu, jolta ei menoa ja meininkiä puutu. Bändin erinomainen soittotaito ja energinen esiintyminen takaavat kokonaisvaltaisen shown, jota ei halua missata! Pojilla on myös näpeissään klassikoista sekä tuoreista hiteistä koostuva ohjelmisto, jonka avulla luodaan takuuvarmat bileet ja nostetaan meininki kattoon!

Kotka-lavan mahdollistaa Kotkan Energia!

Muutokset mahdollisia.

Pääyhteistyökumppanit