Kirjoituskilpailun voitto ratkesi

Suvi Pelkonen on voittanut Meripäivien Pullopostia mereltä kirjoituskilpailun – taidesadussa yhdistyy suru ja kauneus

Ensimmäistä kertaa järjestetyn Kotkan Meripäivien kirjoituskilpailun voittajaksi valittiin peräti 342 osallistujan joukosta espoolaisen Suvi Pelkosen teksti nimeltä ”Merenenkelten maa.”

Pelkonen kertoo olleensa voitostaan yllättynyt ja jopa häkeltynyt.

  • Tekstini on lajiltaan satu. En ollut varma, että pärjääkö se muulle lyhytproosalle, hän sanoo.

Klassisia saduntaitajia H.C. Andersenia ja Oscar Wildeä ihaileva Pelkonen kuitenkin korostaa, että sadut ovat yhtä tärkeitä niin aikuisille kuin lapsillekin. Vaikka sadut ovat usein yksinkertaisia ja viattomia, niiden ei tarvitse Pelkosen mukaan olla ”höttöisiä.”

  • Sadussa kauneus ja suru eivät sulje toisiaan pois, vaan paremminkin tuovat toisiaan esiin.

Värejä ja kuvia

Pullopostia mereltä- kirjoituskilpailun voittaneen ”Merenenkelten maa”- sadun Suvi Pelkonen kirjoitti ensimmäisen kerran jo noin seitsemän vuotta sitten.

Nähtyään ilmoituksen kirjoituskilpailusta, hän huomasi satunsa sopivan kilpailun teemaan.

  • Pöytälaatikossa ollut teksti kaipasi päivitystä ennen kuin uskalsin lähettää sen kilpailuun.

”Merenenkelten maan” lähtökohta on menetys ja sadussa käsitellään sitä, miten eri tavoilla suru voi ilmetä. Pelkonen kertoo esimerkiksi BBC:n luontodokumenttien taas inspiroineen hänen visuaalista, voimakkaita kuvia sisältävää tekstiään.

  • Satu kuten myös uni peilaa oikeastaan kaikkea, mitä on nähnyt, kokenut ja tuntenut. Kirjoittamiseni lähtökohta on usein jokin tietty värimaailma tai vaikka esine.

Burn outista yliopistoon

Vuonna 1989 syntynyt Suvi Pelkonen aiemmin työskennellyt luokanopettajana. Koettuaan loppuun palamisen hän oivalsi haluavansa taiteilijaksi.

  • Kun en jaksanut tehdä sitä, mikä oli aiemmin minulle normaalia, tunsin menettäneeni kaiken, joten siinä mielessä ”Merenenkelten maa” kumpuaa myös omista kokemuksistani.

Ensi syksynä muotoilun opinnot Aalto-yliopistossa aloittava, Turun avoimessa yliopistossa ja Laajasalon opistossa luovaa kirjoittamista opiskellut Pelkonen kertoo, että hänellä on kymmenittäin valmiita satuja.

  • Selkeä tavoitteeni on saada sadut ihmisten luettaviksi. Kirja on tietenkin yksi muoto, mutta saduista voisi luoda myös virtuaalisen todellisuuden, jolloin lukija tai kokija pääsisi visuaalisesti sisälle satujen maailmaan.

Vapauden äärellä

Suvi Pelkonen tunnustautuu meren rakastajaksi. Hän unelmoikin, että voisi vielä asettua asumaan meren äärelle Suomenlinnaan. Aikanaan Pelkonen on myös harkinnut Kotkaan muuttamista.

  • Meri merkitsee minulle vapautta. Jos en ole meren äärellä, tunnen itseni kahlituksi.

Pelkonen ehti rakastua myös Haminan ja Kotkan edustalla seikkailleeseen Stena-mursuun, joka menehtyi kuljetuksessa Kotkasta Korkeasaareen.

  • Kirjoituskilpailun voittoni on omistettu Stena-mursulle. Se oli oikea meren enkeli, joka toi viestiä siitä, mikä on loppujen lopuksi tärkeää.

 

Pääyhteistyökumppanit 2023

Menossa mukana vuonna 2023