Nuorten Meripäivät

Nuorten Meripäivät Satama Areenalla 26.7.

Meripäivälauantaina 26.7. Satama Areenasta muotoutuu kesän rouhein nuokkari, jossa on ohjelmaa koko päivän klo 11 aina klo 01 saakka. Täällä voi piipahtaa tai tulla oleilemaan pidemmäksikin aikaa – vaikka koko päiväksi!

Maksuton tapahtuma on suunnattu 13 – 20 -vuotiaille nuorille.

Tapahtuman juontaa Miska Haakana. Miska on suosittu näyttelijä ja sisällöntuottaja, joka tunnetaan myös todella valovoimaisena ja mukaansatempaavana juontajana. Hänet tunnet on voinut bongata useampana vuonna juontamassa mm. Elämä Lapselle -konsertin livelähetystä tai isommilta livelavoilta, kuten Tubecon- ja Comic Con -tapahtumista. 

Muutokset mahdollisia.

Ohjelmassa

Pinja Sanaksenaho eli Pinkku Pinsku (haastattelu ja Meet & Greet)  

Kuva: Tuomas Vihavainen

Pinja Sanaksenaho, tutummin Pinkku Pinsku, on jo yli vuosikymmenen ajan ollut yksi Suomen seuratuimmista somepersoonista. Pinja aloitti uransa YouTubessa vain 11-vuotiaana ja on siitä lähtien kasvanut koko kansan tuntemaksi kasvoksi. Pinjaa arvostetaan erityisesti hänen positiivisuudestaan, aitoudestaan ja läsnäolostaan – hänelle jokainen seuraaja on yhtä tärkeä, ja hänen kanavissaan korostuvat turvallisuus, yhteisöllisyys sekä lämmin ilmapiiri. Tämän saman ilmapiirin Pinja haluaa myös luoda omissa Live- ja Meet & Greet -tapahtumissaan. 

Jäbät ja tunteet – tunnetila  

Jäbät & Tunteet on jäbäyhteisö ja media, joka auttaa jäbiä voimaan hyvin ja tuntemaan paremmin. Kun jäbät voivat hyvin ja tuntevat itsensä ja tunteensa paremmin, muovautuu koko yhteiskunta terveemmäksi ja yhdenvertaisemmaksi.”

Nuorten Meripäivillä Jäbät & Tunteet tulevat pitämään presentaation sekä koko päivän kaikille sukupuolille auki oleva tunnetilaa, johon voi mennä viettämään aikaa ja osallistumaan keskusteluihin. 

Xamkin virtuaalistudio          

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (XAMK) Virtuaalistudio siirtyy päiväksi Kouvolan Meduusa-studiolta Nuorten Meripäiville! Seuraamaan ja tutustumaan kannattaa tulla kauempaakin, koska harvoin liikulteltava, uutta teknologiaa sisältävä seinä on normaalisti vain kampuksella käytössä. Tämän päivän jälkeen selfieseinän käsite on kirjoitettava sanakirjaan uudestaan. 

Nuorten Meripäivien kanssa tehtävä yhteistyö on osa Virtuaalistudiosta liiketoimintaa -hankkeen jalkautumista.

Tanssitaiteilija Minna Kaaronen: Home Findings – MOPPI  

Tanssitaiteilija Minna Kaarosen somesta tuttu taideprojekti jalkautuu Nuorten Meripäiville yleisön sekaan ihastuttamaan, hämmentämään ja inspiroimaan. DIY-hengessä korona aikana alkanut projekti näyttää miten ammattitaiteilija käyttää sekä ammattitaitoaan että luovuuttaan. Hahmon valmistumista ja teoksen harjoituksia voi seurata reaaliajassa Minnan instagramista @mimbalaya

Taikuri Kristian Backman

Lähitaikuutta sekä Taikashow!

Kristian Backman on yksi Suomen harvoista ammattitaikureista ja maan kysytyimpiä esiintyjiä. Hän tekee vuosittain noin 200 keikkaa niin Suomessa kuin ulkomailla ja on voittanut useita SM-mitaleja taikuudessa. Lisäksi hänet on palkittu Pohjoismaiden suurimmassa YouTube-tapahtumassa, hän pyörittää Euroopan suurinta säännöllisesti järjestettävää taikuriklubia ja julkaisi oman taikurikirjan vuonna 2024.

Ilma-akrobatiaa, Roosa Hannula – Flow club

Ennennäkemättömät esitykset hurmaavat Nuorten Meripäivillä, Satama Areenan isossa salissa.

  • Onnensulka – rengastrapetsi esitys  
  • Loose ends – vertikaalikangas esitys  

Musiikkia nuorilta nuorille!

Stage 25  

Stage 25 on bändikilpailu, joka järjestetään Kotkassa Satama Areenalla 17.5.2025. Kisaan osallistuneista bändeistä muutama pääsee myös esiintymään Nuorten Meripäivillä. Valitut esiintyjät julkaistaan myöhemmin. 

AGE X RANDU  

AGE X RANDU on räppiduo, joka tuo yhteen vahvat sanat ja tarttuvat biitit. Heidän musiikkinsa kertoo elämästä ja kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. AGE X RANDU tunnetaan hyvästä tyylistä, omasta saundista ja mahtavista keikoista. 

DJ Kasspian 

Yleisön toiveesta, tätä limudiskoa ei kannata missata!

Helsingissä vaikuttava DJ KASSPIAN tarjoilee hyvän meiningin musiikkia laajalla variaatiolla! Valikoimasta löytyy monipuolista tavaraa vanhoista disko&hiphop-klassikoista aina tämän päivän kuumimpiin pop/räp-bängereihin, househelmiä sekä afromaailman parasta antia!

 

Lisäksi Nuorten Meripäiviltä löytyy:

Valokuvausboksi Muistox

Teemme tapahtumista ikimuistoisen! Tuu nappaa kuva muistox!

Käsityöpaja

Pomppulinna

Pinssipiste

Muutokset mahdollisia.